Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläinten oikeudet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläinten oikeudet. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. lokakuuta 2015

Eiks ainakin suomalaiset kananmunat oo eettisiä?

Päätin kirjoittaa samantapaisen infopostauksen kananmunatuotannosta kuin viimeksi kirjoitin maitotuotannosta (täällä). Tässäkään postauksessa ei ole mitään järkyttävää kuvamateriaalia, joten sitä ei tarvitse pelätä.

Ensin perustietoa munijakanoista:
 Kanat on ihan mielettömän fiksuja olentoja, vaikka niiden älykkyyttä jatkuvasti vähätellään. Ne esimerkiksi oppivat viisi kertaa nopeammin kuin koirat. Ne ymmärtävät esineiden ja olentojen olemassaolon, vaikka ne vietäisiin pois näkyvistä tai muuten havaittavista. Tätä kykyä pienillä ihmislapsilla ei ole ja itse asiassa vastakuoriutuneilla tipuilla on monia muitakin kykyjä, mitä taaperoikäisillä ihmislapsilla ei ole. (Lähde) Kanat voidaankin laskea älykkyydessään kädellisten tasolle. Lisätietoa kanan oppimisesta täältä.

Munijakanat periytyvät viidakkokanoista, jotka voisivat elää keskimäärin 7 vuotta. Vanhimmat yksilöt ovat eläneet 15-vuotiaiksi.
Viidakkokanat munivat vuodessa vain 8–15 munaa.
 Kana voi tunnistaa maksimissaan 80 lajitoveriaan.


 Tuotannon eroavaisuuksista

Kananmunilla on Suomessa eniten niinsanottuja "laatuluokituksia" ja sen lisäksi mitä kekseliäimpiä markkinointinimiä. On "vapaan kanan munia", luomumunia, "pienryhmäkanalan" munia... Vaikka mitä. Voisi siis helposti kuvitella, että ainakin muulla kuin perustuotannossa munijakanojen asiat olisivat oikeastaan hyvin. Valitettavasti totuus on jotain muuta.

Pienryhmäkanala tarkoittaa virikehäkkikanalaa, joissa suomeksi on siis ihan vain lukuisia pieniä häkkejä vaatimattomilla varusteilla. Niissä yhdellä kanalla on tilaa n. A4-paperiarkin verran. Kanoja saa olla yhdessä häkissä 7–65 riippuen häkin koosta.

Vapaan kanan munat tarkoittavat yksinkertaisesti lattiakanaloiden kanojen munia. Lattiakanaloissa saa olla yhdeksän kanaa neliömetrillä. Kanojen määrällä sen sijaan ei ole mitään rajoituksia. Niitä voi olla kymmeniä tuhansia samassa tilassa. Ulkoilupakkoa ei ole,  edes kesäisin. Toisin sanoen vapaan kanan munat eivät missään nimessä tule onnellisilta saatika oikeasti vapailta kanoilta.

 Luomumunat tarkoittavat avokanaloiden kanojen munia. Luomukanalassa eli avokanalassa saa yhdessä parvessa olla 3000 yksilöä, ja 5 kanaa neliömetrillä. Ne kyllä pääsisivät periaatteessa lyhyen kesän aikana ulos, mutta näin isoissa parvissa läheskään kaikki eivät uskalla mennä ulos.

Keskimäärin kanoja on Suomessa yhdessä munijakanalassa noin 10 000 lintua ja suurimmilla kanatiloilla kanoja voi olla jopa 130 000.
Muistutan tässä välissä, että ne eivät kykene tunnistamaan enempää kuin 80 lajitoveriaan. Lisäksi luonnossa kanat muodostaisivat yleensä 1-10 linnun kokoisia parvia.
Niille olisi todella tärkeää saada toteuttaa parvensisäistä nokkimisjärjestystään, mutta se ei luonnollisesti näin isoissa laumoissa onnistu, mikä vuorostaan johtaa pahaan häiriökäyttäytymiseen.

Kanaloista puhuttaessa häiriökäyttäytyminen tarkoittaa mm. edestakaisin kävelyä, saman kohteen pakonomaista nokkimista, oman heltan pureskelua, toisten kuolleeksi nokkimista ja kannibalismia. Mitään näistä ei esiinny luonnossa, missä on tarpeeksi tilaa, tarpeeksi vähän kanoja samassa parvessa ja parven hierarkia selvillä.

Miten jalostus vaikuttaa kanoihin?

Kanojen jalostuksen seurauksena ne munivat n. 300 munaa vuodessa, mikä rasittaa niiden elimistöä todella paljon.  Vrt. niiden esi-isät munivat vuodessa sen 8-15 munaa, jos joku jo ehti unohtamaan. Jalostuksen takia myös rescuekanat kuolevat yleensä muutamassa vuodessa tehotuotantokanojen sairauksiin, kuten suolen ulosluiskahdukseen tai munanjohtimen tulehdukseen - hoidosta huolimatta. Ennen kuolemaa ne tietysti voivat sairauksien ja kehon rasittumisen takia hyvin huonosti.


Kamalinta kananmunatuotannossa omasta mielestäni on kuitenkin se, että puolet syntyneistä tipuista tapetaan heti tai vuorokauden kuluessa syntymisestä. Ne tapetaan ihan vain sen takia, että ne ovat sattuneet syntymään kukkotipuiksi - eli ne yksilöt ovat hyödyttömiä kananmunateollisuudelle. Nää kaikki henkilöt nähdään sen takia jätteenä. Pelkästään Suomessa miljoona kukkotipua heitetään silppuriin tai kaasutetaan kuoliaaksi pian syntymän jälkeen - siitä välittämättä, että kaikki niistä on ainutlaatuisia eläinyksilöitä, joilla ois ihan omat tarkoitukset olla täällä. Kukaan ei koskaan ehtinyt tutustua näihin ihaniin tyyppeihin, ne ei ikinä tapaa kanaemojaan, niille ei edes ole voitu jutella kuoren läpi (mitä kanaemot ois tehneet, jos ne ois saaneet hautoa munansa itse). 

Toisaalta, sentään niiden ei tarvitse kärsiä sitä puoltatoista vuotta elossa pienessä tilassa, joko häkissä tai ahtaassa lattiakanalassa tai kuolla vielä aikaisemmin jollain muulla kivuliaalla tavalla, kuten tukehtumalla lajitovereiden sekaan. Kukkotipujen ei tarvitse kärsiä yhtä "kauan", vaan niiden täytyy kärsiä vain alle vuorokausi ja se kuolemaan johtava hetki - joko terävän silppurin silpominen, tai hidas tukehtuminen hiilidioksidiin.

Kyllä mä silti suren niitä kaikkia hukattuja pieniä elämiä, jotka tuhotaan täysin turhaan.

Naaraspuoliset munijakanat tapetaan tosiaan keskimäärin puolitoistavuotiaina, koska niiden tuottavuus alkaa laskea sen ikäisinä. Myös niistä tulee käytännössä jätettä, yleensä turkiseläinten rehua. Ne eivät kelpaa siis edes kauppaan myytäväksi. Vaikka samapa se, länsimaisen ihmisen syömäksi joutuminenhan on ihan yhtä turha elämäntarkoitus kuin se, että sut heitettäis roskiin. Kumpaakaan ei tarvitsisi tehdä.

Jos nää asiat kuulostaa sustakin negatiivisilta: voin luvata, että kananmunatta eläminen on loppujen lopuks tosi helppoo! Jos kananmunat ei oo vielä jääneet lautasilta pois, ne kannattaa jättää. Esimerkiksi leipomiseen ei todellakaan tarvitse kananmunaa yhtään mihinkään. Sen pystyy "korvaamaan" lukuisilla tavoilla, ja vegaaniset kakut ja letut on aivan yhtä ihania! Mm. täältä löytyy siihen kattavia ohjeita. :)

Mainostan taas, että Vegaanihaasteen voi ottaa vastaan koska vain, ja nyt myös mut voi valita tuolta tutoriksi (oon siis Pirkanmaa -kohdan Venla). :) 

Jooko rakastetaan ja kunnioitetaan toisiamme, myös niitä kaikista pienimpiä. ♥




PS: Jos haluat nähdä kuvia suomalaisista kanaloista, niitä löytyy täältä ja täältä.

Kuvituskuvat on kaikki Eläinsuojelukeskuksesta, malleina vegaanituttuja ja ihana Agda-kana, joka rakastaa olla sylissä siliteltävänä. ♡ Agda tosin itse kuvittelee nykyään olevansa kukko. :)

Lisää lähteitä: 

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Onko luomulla tai vähän paremmalla maitotilalla mikään vialla?


Me käytiin eilen luomumaitotilalla, joten kerron tänään siitä. Tässä postauksessa ei ole kuitenkaan mitään järkyttäviä kuvia. Kyseisellä tilalla oli itse asiassa yli luomun minimivaatimukset joissain asioissa, mutta sillä ei oikeastaan ole itselleni mitään merkitystä.

Plussaa kuitenkin siitä, mitä kaikkea tuottaja myönsi! Tässä sellaista puheista kerättyä, mitä kaikki tuottajat eivät todellakaan myönnä eri mieltä oleville tai kuluttajille:

- Nauta tunnistaa vain n. 60 lajitoveriaan ja sen takia sitä suurempia laumoja ei pitäisi olla.
- Lehmälaumassa on arvojärjestys.
- Lehmillä on laumassaan ns. parhaita kavereita ja vähemmän hyviä kavereita.
- Emoilla on hoivavietti, ja emo ja vasikka huutavat toistensa perään päiviä erottamisen jälkeen.
- Jokainen lehmä on yksilö ja osaa toimia itse ja haluaakin toimia itse.
- Lypsylehmiä ja lihanautoja kyllä tehotuotetaan Suomessa, monen sadan naudan laumoja on tiloilla samoissa tiloissa. Siitä huolimatta, että lehmä ei pysty silloin tunnistamaan kaikkia lajitovereitaan.
- Luomumerkintä ei takaa eläinten hyvinvointia.
- "Vapaan lehmän maito" on täyttä huijausta (sehän meinaa pihattolehmien maitoa).
- Tiesi, että yleensä lehmiä ruokitaan Suomessa väärin, mikä myös on epäterveellistä.
- Tiesi, että suomalainen lihantuotanto, esim. sikojen, on kaukana omavaraisesta, että soijaa tuodaan mielettömästi lihataloutta varten Suomeen. Hyvin ottanut selvää muustakin tuotannosta siis.
- Myönsi, että olisi helppoa vaihtaa viljelemään härkäpapua.
- Myönsi, että eläinten kannalta eläinsuojelulain minimit ovat tosi huonot, varsinkin parsinavetat. Ja myös luomun minimivaatimukset.
- Ei voi sanoa, ovatko nämä lehmät onnellisia, mutta jos kukaan tuotantonauta voi olla onnellinen, on sitä mieltä, että nämä heidän ovat lähimpänä. Ei siis sanonut, että välttämättä ovat, ei puhunut lehmien puolesta pahemmin vierailun aikana. Myönsi myös, että ennen pienemmässä tilakoossa ja siis parsinavetassa, heidän silloiset lehmänsä ehdottomasti voivat huonosti.

Mutta.



Kuvassa on vasikka kyseiseltä tilalta. Hänen korvamerkeissään lukee "MAKKARA".

Grillaatko seitannakkia, vai Makkaraa? Tai maksatko (kenties tietämättäsi) Makkaran erottamisen emostaan (ostamalla maitoa, luomua tai ei)? Maksatko siitä, että puolet vasikoista joutuu vasikkakasvattamoihin kasvamaan pihviksi, ja puolilta taas jatkossa viedään omat vasikat vuosittain? Maksatko siitä, että Makkara elää sukupuolestaan riippumatta vain murto-osan elämästään?




Sillä ei ole vasikoiden elämän kannalta paljoa merkitystä, että ne sattuvat asumaan luomumaitotilalla. Näidenkin vasikoiden elämät jäävät joka tapauksessa, tälläkin tilalla, naurettavan lyhyiksi. Jos sattuu olemaan sonni, kiidätetään pian ei-luomuun vasikkajuottamoon ja teurastetaan vieläkin aiemmin kuin lypsylehmät. Jos on naaraspuolinen, edessä on muutama vuosi lypsykoneena. Tällöin lehmä joka vuosi uudelleen erotetaan juuri synnyttämästään vasikasta, ja pian: lehmä siitä huolimatta teurastetaan. Tällä tilalla keskimäärin n. (jos meille annettiin oikea arvio) 6-vuotiaana, yleensä (luomutiloillakin) 4-5 -vuotiaana, eli pian lehmien tultua täysikasvuisiksi. Luontaisesti lehmä voisi elää melkein 20-vuotiaaksi.


Miksi lehmät sitten elävät niin lyhyen aikaa myös maidontuotannossa? Siksi, että ne kaikki sairastuvat varhain. Miksi? Koska lypsylehmien vartalot eivät kestä sitä jatkuvaa maidontuotantoa. Varsinkaan, kun ne on jalostettu tuottamaan paljon enemmän maitoa, mitä olisi terveellistä ja myös synnyttämään ensimmäisen kerran paljon aikaisemmin, kuin olisi terveellistä. Tuottaja kertoi, että he eivät lopeta (ihan tuotannollisistakin syistä) tervettä lehmää, ellei naudalla ole esimerkiksi utare"vikaa" tai muuta tuotannollista "vikaa".



Tästäkin tilasta, joka on sentään keskimääräistä paljon parempi luomutila, tuottajan kertomia ikäviä faktoja kuuli paljon. Tässä mielestäni tärkeimpiä:

- Keinohedelmöityksen ajaksi eläin kiinnitetään päästään ja keinosiementäjä työntää nyrkkinsä lehmän peräaukkoon. Lehmä ei pidä tästä. Tuottaja ei osannut sanoa kuitenkaan stressaamisen tasoa, mutta epäili, että pienikasvuisilla ensikertalaisilla ei ole mikään miellyttävä kokemus, koska peräsuolikin on pienempi.
- Lehmät poikivat 2-vuotiaana ensimmäisen kerran (vaikka lehmä ei silloin ole vielä edes täysikasvuinen, vaan vasta 4-vuotiaana)
- Kun lehmä poikii, vasikka ja emo erotetaan toisistaan 3 päivän tai viimeistään viikon päästä. Emo ja vasikka huutavat toistensa perään monta päivää. Ihan sallittua tämäkin luomutuotannossa.
- 2-3 viikon päästä syntymästä tältäkin tilalta viedään kaikki sonnivasikat ei-luomuihin vasikkajuottamoihin. Ainakaan tälle kyseiselle tuottajalle ei kerrota, minne tiloille ne viedään, eikä hän saa mitään tietoa siitä, miten niitä jatkossa kohdellaan.
- Muualle viedyt sonnivasikat elävät keskimäärin 1,5-vuotiaiksi.



Mutta itse tuottaja oli tosiaan mukava ihminen, joka oli jopa oli tajunnut varautua vegaanisilla tarjottavilla! Vaikka ei edes oltu kerrottu olevamme vegaaneja. En muutenkaan itse asiassa ole sitä mieltä, että tuottajat itse ovat tuotannon tietyistä raadollisista käytännöistä vastuussa. Jonkun on pakko tehdä se, mistä kuluttajat maksavat. Ja kun maidontuotantoa ei pysty tekemään eläinten ehdoilla, maidon ostaminen tarkoittaa juuri niistä ikävistä puolista maksamista. Vaikka moni kuluttaja haluaa ulkoistaa vastuun, fakta on, että niin kauan kuin kuluttajat maksavat, saman verran myös tuotetaan. Jokainen on mielestäni vain omasta kulutuksestaan vastuussa.

Haluan vielä laittaa lainauksen meidän puheista, miten se suunnilleen selitti sitä, kun sairas eläin pitää lopettaa:

"Tää on se yks paha pointti, miks mä koen, et oon huono tällä alalla, ku mä oon vähän liian herkkä. Mun on kauheen vaikee aina ollu seurata sairaita eläimiä, nytkää me ei hennottu sitä laittaa ajoissa teurastamoon. Mä olen vuosien mittaan oppinu eläimen lopettamaan, mut se on mul tosi vaikeeta, mä en alkuun siihen pystyny. Mut sekin pitää pystyy tekeen, jos tällä alalla toimii, valitettavasti."

Eli ei itsekkään pidä siitä, että eläimet sairastuvat ennemmin tai myöhemmin, ja ne pitää lopettaa. Mutta oli meillä kyllä silti eri eläinkuva. Itse olen sitä mieltä, että uusia eläimiä ei pidä keinohedelmöittää sitä varten, että ne teurastetaan varhain. Maitohan on kuitenkin täysin turha elintarvike ihmiselle. Ja liha myös.


Loppujen lopuks: sillä ei ole väliä, onko se maito tai pihvi luomua. Sillä on väliä, jätätkö ne maidot ja makkarat kauppaan. Heidän takiaan se kannattaa. Jokaisen "Makkaran" takia. Apua siihen löytyy esimerkiks täältä tai täältä. ♥